5.3.2018

Unohdin tänään töihin lähtiessä eväät kotiin ja lounastunnin aikana järkyttävä nälkä palautti mieleeni erään muiston maailmalta.

Olin taannoin käymässä Moskovassa ja siellä oman jännityksensä matkaan toi sen, että en osaa puhua venäjää, enkä ainakaan lukea sitä. Myönnettäköön, että toisinaan tuli vähän orpo olo.

Eräänä iltana suuntasin ravintolaan todella nälkäisenä ja haaveilin pitkän kaavan mukaisesta pihviateriasta.

Tarjoilija oli oikein ystävällinen, mutta ei ymmärtänyt englantia. Yritin kaikin keinoin löytää meille yhteistä kommunikaatiomuotoa, mutta kun pantomiimiesitykseni jälkeen tarjoilija alkoi näyttää vähän turhautuneelta ja kiukkuiselta, päätin luovuttaa.

Ruokalistassa ei ollut ainuttakaan osviittaa antavaa kuvaa, joten tökkäsin vain summamutikassa sormella yhden ruoan nimeä ja samoin tein juomalistalla. Ajattelin, että olen kaikkiruokainen, joten miten pahasti tämä voisi muka mennä pieleen!

Tarjoilija oli vähän hölmistyneen näköinen ja kysyi minulta jotain. En ymmärtänyt. Hymyilin vain anteeksipyytävästi. Sitten hän pyöräytti silmiään ympäri, tuhahti nenäänsä ja poistui keittiöön.

Vähän minua jännitti, mutta jo noin kolmen minuutin odotuksen jälkeen tarjoilija toi illalliseni eteeni! Sain kulhollisen lisukeriisiä ja juomaksi rommikolan.

No, ei sillä riisillä nälkä lähtenyt, mutta kun sen rommikolan huitaisi tyhjään mahaan, niin ei se näläntunne enää niin paljoa haitannut.

Seuraavana iltana jälleen sudennälkäisenä silmiini osui McDonald´s. Päätin pelata varman päälle, koska kyllähän nyt jokaisella kielellä Big Mac on Big Mac. Ja voi sitä onnen tunnetta, kun siellä olikin kuvilla varustettu tilausautomaatti. Kuvia painamalla sai tilattua kaiken mitä halusi ja maksaminen tapahtui kortinlukulaitteella. Aterian sai noutaa tiskiltä tilausnumeroa vastaan. Ei tarvittu pienintäkään kommunikaatiota kenenkään kanssa. Ai että! Kyllä vuorovaikutusalan ammattilainen oli tyytyväinen!