TYÖYHTEISÖN KOULUTUKSET

1. Työssä jaksaminen

Valmennuksessa annan työkaluja, joilla jokainen voi vaikuttaa omaan työssäjaksamiseensa.

Avaamme ennakkoluuloja ja ajatusmalleja, jotka ohjaavat toimintaamme työpaikoilla. Keskitymme erityisesti omaan ajattelutapaan ja
asenteeseen ja teemme harjoitteita.

Kuin perhosefektissä: Pieni muutos mielen tasolla saa aikaan suuren muutoksen toiminnassa!

2. Työyhteisön vuorovaikutus

Meistä jokainen käsittelee tietoa ja ilmaisee itseään eri tavalla.

Koulutuksessa opimme tunnistamaan oman ja toisten tietojen käsittelytavan ja siten viestimään tavalla, jonka kukin ymmärtää parhaiten. Koulutuksessa opimme myös tunnistamaan vuorovaikutukseen liittyvät riskin paikat ja siten välttämään niitä.

Kerron myös miksi työpaikoille syntyy usein nokkapokkaa ja kuppikuntia, sekä johdon ja työntekijöiden välistä känää.

3. Kokonaisvaltainen työhyvinvointi

Työssäjaksamiseen ja -viihtyvyyteen vaikuttaa niin kehon kuin mielen hyvinvointi.

Kokonaisvaltainen työhyvinvointi-koulutus järjestetään yhteistyössä liikunnan ammattilaisen kanssa. Työn fyysinen rasittavuus ja liikunnan tarve kartoitetaan, jonka pohjalta suunnitellaan sopiva liikunta-kokonaisuus koulutuspäivälle.

Henkisen hyvinvoinnin osuuteen voitte valita Työssäjaksamisen – tai Työyhteisön vuorovaikutus – koulutuksen. Tämä osuus sisältää luennon ja harjoitteita.

Avaa Työyhteisön koulutukset -esite TÄSTÄ.